Meny

Liikkumis- ja oleskelukieltorajoitus

Inkoon Satama-alueelle on asetettu liikkumis- ja oleskelukieltorajoitus. Rajoitus on astunut voimaan 4.12.2023.

Rajoitusten tarkoituksena on turvata satama-alueen toimintaa sekä suojata ulkopuolisia ja kohteessa oleskelevia ihmisiä. Rajoituksen alainen alue tullaan merkitsemään kevään 2024 aikana.

Liikkuminen, oleskelu, kaikki valokuvaaminen (mukaanlukien kauko-ohjattavat lennätettävät kuvauslaitteet eli dronet) sekä avotulen tekeminen Inkoon satama-alueella on kielletty ilman asianmukaista, toiminnanharjoittajan tai maanomistajan antamaa lupaa.  Rajoituksen rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon.

Satama-alueen alueturvallisuudesta huolehtii vartiointiliike. Valvontaa suoritetaan kiertävien autopartioiden ja erilaisten turvallisuusteknisten ratkaisujen avulla. Aidattujen alueiden sisällä liikkuminen saattaa edellyttää toiminnanharjoittajan tai maanomistajan luvan lisäksi turvallisuuskoulutuksen läpäisemistä ja asianmukaista suojavarustustusta.

Alla olevassa kuvassa on liikkumis- ja oleskelukieltorajoitukseen määritelty alue.

Jos olet asioinut aikaisemmin Inkoon Satama-alueella, olethan yhteydessä toiminnanharjoittajaan tai maanomistajaan, jotta liikkumisen lupa voidaan antaa.  Mikäli et tiedä, keneen sinun tulisi olla yhteydessä, lähetä "kysy" linkistä avautuva lomake.

Inkoon kunnan uutinen (Linkki)

Sisäministeriön tiedote 1.12.2023 (Linkki)

Sisäministeriön asetus liikkumis- ja oleskelurajoituksista annetun sisäministeriön asetuksen liitteen 5 muuttamisesta (Linkki)